Julkaistu    |  Päivitetty 
Marja Mölsä

Neljäs koronaepidemian aalto on nyt totta: Maakunta siirtynyt kiihtymisvaiheeseen

Siun sotetsta muistutetaan, että jokaisella on nyt vastuu koronapandemian taltuttamisessa. Marja Mölsä Siun sotetsta muistutetaan, että jokaisella on nyt vastuu koronapandemian taltuttamisessa.

Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmä on tänään kokouksessaan todennut Pohjois-Karjalan siirtyneen koronapandemian kiihtymisvaiheeseen. Uusia tartuntoja ilmenee päivittäin eri puolilla maakuntaa.

- Koronapandemian neljäs aalto on nyt totta myös meillä. Jokaisella meillä on vastuu sen taltuttamisesta. Tilanteen haltuun saamisessa suurin merkitys on sillä, miten kansalaiset käyttäytyvät ja muistavat kasvomaskit, käsihygienian sekä turvaetäisyydet, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Kaipiainen.

Viikolla 28 uusia tartuntoja Pohjois-Karjalassa todettiin 45, kun edellisviikolla tapauksia kirjautui 38. Pohjoiskarjalaisilla todettuja tartuntoja oli näistä 29 ja kuusi tartunnoista kirjautuu toisten sairaanhoitopiirien alueelle oleskelukunnan mukaisesti. Tartuntoja todettiin Lieksan lisäksi Joensuussa, Juuassa, Kontiolahdella, Liperissä ja Nurmeksessa. Tartunnoista oli viisi peräisin ulkomailta ja jatkotartuntoja ulkomailta saaduista tartunnoista ei todettu viikon aikana. 12 tartuntaa todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Kolmen tartunnan alkuperä jäi epäselväksi. Ulkopaikkakuntalaisia on käynyt myös paljon testeissä Siun soten alueella ja positiivisia tartuntoja on tästä ryhmästä todettu 16. Osa tartunnan saaneista on jäänyt karanteeniin Pohjois-Karjalan alueelle.

Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 27. Karanteenissa koronavirukselle altistumisen takia on 376 henkilöä.

- Alueellamme on ollut päivittäin enemmän ja enemmän positiivisia koronatestituloksia ympäri maakuntaa. Näin ollen myös altistumispaikkalista on pitkä sekä altistuneiden ja karanteenissa olevien määrät ovat kasvaneet. Tartuntojen juuret ovat edelleen useassa koronatapauksessa juhannusfestareilla, lisäksi juhlimisen vaikutukset tartuntoihin on huomattu jäljitystyötä tehtäessä, Kaipiainen selvittää.

Sekä koronatestaus että -jäljitys ovat ruuhkautuneet tällä hetkellä maakunnassa.

- Testauskapasiteettia on lisätty pidentämällä testauksen aukioloaikoja sekä tiuhentamalla testausväliä. On erittäin tärkeää, että testiin mennään matalalla kynnyksellä. Ja jos testituloksen tai altistumisen takia määrätään karanteeniin, niin sitä tulee noudattaa. Karanteeni on viranomaismääräys ja siitä tulee tieto puhelimitse joko soittamalla tai tekstiviestillä, Kaipiainen muistuttaa.

Pohjois-Karjalassakin on viitteitä koronan delta-variantista, joka leviää ärhäkästi. Tartuntoja on tullut myös ulkoilmassa ja tartuntoja on täyden rokotesarjan saaneilla henkilöillä.

- Rokotteiden ottaminen on tärkeää myös nuorten aikuisten kohdalla. Nuoretkaan eivät ole sairastumattomia ja kuolemattomia. Koronarokotus suojaa vakavalta tautimuodolta ja vähentää koronaviruksen erittymistä merkittävästi ja siten ehkäisee viruksen tarttumista ihmisestä toiseen. Ottamalla rokotuksen suojaa myös muita, muistuttaa infektiolääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.

 

Kommentoi

Hae sivuilta