Julkaistu    |  Päivitetty 
Marja Mölsä

Lieksan kaupunki: Koronavirustilanteessa tasaantumisen merkkejä – Siun sote: Tilanne on vakava – AVI: Rajoituksiin muutoksia aikaisintaan ensi viikolla

Myös nuorten tulisi huolehtia koronavirusrokotteen ottamisesta, muistutetaan AVI:sta. Martti Heikkinen Myös nuorten tulisi huolehtia koronavirusrokotteen ottamisesta, muistutetaan AVI:sta.

Tänään kokoontunut Lieksan kaupungin valmiusryhmä on todennut, että koronavirustilanteessa on tasaantumisen merkkejä. Viimeisimmät tartunnat ovat ilmenneet viime viikon puolivälissä. Tartuntojen määrä on nyt yhteensä 85, karanteenissa on tällä hetkellä muutamia kymmeniä ihmisiä.

Ryhmä muistuttaa koronaohjeiden noudattamisen tärkeyttä.
- Maskit, käsien puhtaus ja turvavälit on vaan edelleen muistettava, varsinkin yleisötapahtumissa sekä matkustettaessa eri alueiden välillä, sanoo Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen.

Ryhmä kokoontuu arvioimaan tilannetta seuraavan kerran viimeistään maanantaina 9.8.

Siun sote on puolestaan tänään todennut, että koronatilanne maakunnan alueella on vakava ja tartuntojen määrä jatkaa kasvuaan. Viime viikolla perjantaista sunnuntaihin Siun sotessa todettiin kaikkiaan 33 koronavirustartuntaa. Tällä hetkellä erityksissä on 74 ja karanteenissa 400 pohjoiskarjalaista.
- Sosiaalisten kontaktien välttäminen on nyt erityisen tärkeää. Koronavirus leviää siellä, missä ihmiset ovat lähekkäin. Delta-virusvariantti näyttää leviävän herkästi myös ulkotiloissa, joten maski kannattaa pitää kasvoilla aina, kun kahden metrin turvaväliä ei ole mahdollista pitää – sisällä ja ulkona. Kesällä on monenlaisia tapahtumia, joissa liikkuu runsaasti ihmisiä. Muistetaan käyttää maskia ja pitää turvavälit myös näissä tilanteissa, sanoo terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen.

Viime viikolla kokoontunut maakunnallinen Covid-tilannekuvatyöryhmä totesi, että Pohjois-Karjala on pandemian kiihtymisvaiheessa. Työryhmä kokoontuu torstaina 29.7. arvioimaan maakunnan koronavirustilannetta ja siihen liittyviä suosituksia ja rajoituksia. 

Itä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) koronatyöryhmä kokoontui tänään arvioimaan tarvetta kokoontumisrajoitusten muutoksille alueellaan. Aluehallintovirasto päätti pyytää Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireiltä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) arviot muuttuneesta epidemiatilanteesta ja näkemykset epidemian hallinnan edellyttämistä välttämättömistä toimista pikaisesti. Aluehallintovirasto kokoontuu käsittelemään asian uudelleen torstaina ja arvion mukaiset mahdolliset päätökset astuvat voimaan aikaisintaan ensi viikon alkupuolella.
- Nopeasti muuttuva heikentynyt tilanne edellyttää myös tarvittavien rajoitustoimien arviointia terveysviranomaisissa, toteaa terveydenhuoltoyksikön päällikkö Sami Remes AVI:sta.

Hänen mukaansa epidemiatilanteen huononemisen vuoksi erityisesti nuorten tulisi huolehtia rokotteiden ottamisesta.
- Taudin vakavat muodot koskettavat nyt myös nuoria ikäluokkia.

Aluehallintovirasto voi tehdä päätöksen kokoontumisrajoituksista vain, jos se on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi. Hybridistrategian mukaan kiihtymisvaiheessa suositellaan kokoontumisten rajoittamista, mutta päätökset tehdään aina tartuntatautilain mukaan ja asiaa huolellisesti alueella selvittäen ja arvioiden. Kun ilmaantuvuus on sairaanhoitopiireissä noussut, on myös alueellisen terveydenhuollon toimintakapasiteetin riittävyyttä arvioitava. Rajoituspäätöksissä on arvioitava sitä, ovatko kokoontumisrajoitukset epidemian leviämisen estämisen kannalta vallitsevassa tilanteessa lääketieteellisesti ja oikeudellisesti välttämättömiä.

Aluehallintovirasto seuraa tilannetta tiiviisti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Kommentoi

Hae sivuilta