Kaupunginvaltuuston kokoustunnelmia verkkoon monikamerajärjestelmällä
Sami Ehrukainen kuvasi ja ohjasi kulttuurikeskuksen Brahe-salissa pidetyn kaupunginvaltuuston kokouksen YouTube-kanavalle katsottavaksi. Tallenne on kerännyt tähän mennessä reilut 200 katsojaa. Kuva: Martti Heikkinen
Lieksan kaupunginvaltuuston kokouksia on kuvattu verkkoon toukokuusta 2017 lähtien. Valtuuston kokousten videointi perustuu aikanaan perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna toimineen Paavo Muhosen ja kahdeksan muun valtuutetun tekemään aloitteeseen. Kuvauksen on hoitanut kulttuurikeskuksen tarkkaamon henkilökunta ja kaupunginvaltuuston kokouksia on voinut seurata suorina lähetyksinä sekä jälkikäteen Lieksan kaupungin YouTube-kanavalta.