Lieksan Lehden kesälehti: Pielisentien pienessä jäätelötehtaassa valmistuu artesaanijäätelöä moneen makuun
Mansikkaa, kirsikkaa, pannacottaa... Pielisentiellä sijaitsevasta pienestä jäätelötehtaasta löytyy makuja jokaisen jäätelönystävän mieleen. Kesätorin kahviota pitävä Abellah "Abu" El Bardi kävi talvella Sigep-jäätelömessuilla Italian Riminillä ja valmistaa jäätelötehtaassaan maailmalta tulleita makuja.
– Messuilla maistellaan aina erilaisia jäätelötuotteita ja aina sieltä tarttuu jotain ideoita mukaan. Uusiin makuihin kuuluu ainakin messuilla palkittu strudel, joka on omenapiirakanmakuinen jäätelö. Lisäksi tulossa on belgialaiseen keksiin pohjautuva jäätelömaku, El Bardi kertoo.
Kesän aikana herkkusuille on tarjolla noin 30 erilaista jäätelömakua. Jäätelönvalmistusprosessi on tarkkaa työtä ja kestää El Bardin mukaan pari päivää.
– Sopiva määrä maitoa, kermaa ja sokeria pastöroidaan ja annetaan tekeytyä 3–4 asteessa vähintään kuusi tuntia. Yleensä annan sen tekeytyä yön yli ja seuraavana aamuna maustan massan halutuilla mauilla. Sen jälkeen massa ajetaan jäätelökoneen läpi. Kaiken teen alusta lähtien käsityönä. Nämä ovat siis artesaanijäätelöitä, El Bardi hymyilee.
Granitaa ja kahvia
Suosituimpien jäätelöiden listalle El Bardi nostaa suomalaiseen makuun valmistetut jäätelöt.
– Kuningatar, mango-meloni, rommirusina ovat etenkin ikäihmisten mieleen. Viime kesänä suosittuja olivat myös pannacotta ja kirsikka. Entistä enemmän panostan laktoosittomiin jäätelöihin. Makuja löytyy myös gluteenittomina.
Vaikka suomalaiset ovat jäätelöiden suurkuluttajia, El Bardin mukaan sorbetti ei ole lyönyt kunnolla läpi suomalaisten keskuudessa. Uutena herkkuna kahviosta löytyy Sisiliasta peräisin olevaa granitaa, joka on todella suosittua Italiassa.
– Se on valmistettu aidosta hedelmämassasta ja on etenkin lasten suosiossa.
Jäätelöiden lisäksi kahviossa on tarjolla erilaisia erikoiskahveja sekä lapsia varten pomppulinna.
– Siihenkin on tulossa uusia osia, nyt kun kesä on kunnolla alkanut, El Bardi vinkkaa.