play

Koululaisten isä selvitti: Mitä mieltä kyläkouluista?

Vuoniskylien koulun tulevaisuus on noussut keskusteluun tänä talvena.

Vuoniskylien koulun tulevaisuus on noussut keskusteluun tänä talvena. Kuva: Harri Ronkainen

Toimitus

Lapaliellä asuva kyläkoululaisten isä Paavo Ahonen halusi tietää, mitä mieltä kuntavaaliehdokkaat ovat kyläkouluista ja kylistä ylipäänsä. Ahonen kyseli asiaa eri puolueiden ehdokkailta, tähän mennessä yhteensä noin 30:lta vaaleissa ehdolla olevalta. Yhtenä taustatekijänä oli talven aikana virinnyt keskustelu Vuoniskylien koulun tulevaisuudesta.
- Suhtautuminen kyläkouluihin on monille kylillä asuville tärkein peruste ehdokkaan valinnassa. Siksi halusin kysellä lieksalaisilta ehdokkailta, mitä he kysymyksestä ajattelivat. Myös Vuoniskylien koulun vanhempainyhdistys kannatti asian selvittämistä, Ahonen taustoittaa.
Ahonen kyseli ehdokkailta, kunnostetaanko kyläkouluja vai ajetaanko toiminta alas sitä mukaa, kun kiinteistöt tulevat huoltamattomina tiensä päähän ja tukeeko kunta kylien elinvoimaa myös pidemmällä tähtäimellä sekä ketkä ehdokkaat ja mitkä puolueet olisivat turvallisimpia vaihtoehtoja kyläkoulujen kannalta.
Kyläkoulujen puolella
Ahonen tarjosi ehdokkaille myös mahdollisuutta allekirjoittaa tuen ilmaus edellisen valtuuston kyläkoululinjaukselle sekä mahdollinen kannanotto kyläkoulukiinteistöjen kunnostamiseen.
- Olen nyt ennättänyt keskustella noin joka kolmannen ehdokkaan kanssa. Heistä lähes kaikki ovat pitäneet kyläkouluja tärkeinä, Ahonen kertoo.
Hänen mukaansa otos eli ole vielä kattava, mutta asetelma alkaa hahmottua: Perussuomalaisten, Kokoomuksen, Vasemmistoliiton ja Kristillisdemokraattien ryhmistä löytyy vahva kannatus kyläkoulujen toiminnan jatkumiselle, etenkin, jos oppilaita riittää ja koulut takaavat kylien elinvoimaisuuden.
- Keskustan ehdokkaista olen tavannut pääosin vain niitä, jotka itse asuvat kylillä. Ei liene yllätys, että he ovat vankasti kyläkoulujen kannalla. Puolueena Keskusta ei näissä vaaleissa ole luvannut edellisten vaalien tapaan kyläkoulujen toiminnan jatkumista, mutta suuri osa ehdokkaista näyttäisi asiaa silti puoltavan, Ahonen pohtii.
Hyviä keskusteluja
SDP:n ehdokkaiden näkemyksiä Ahonen luonnehtii varovaisiksi.
- Kabinettikeskusteluja tulevasta lienee jo käyty, sillä muutama nykyinen valtuutettu piti selvänä, että ainakin Vuoniskylien koulua uhkaa lakkautus seuraavan kouluverkkoselvityksen yhteydessä. Eräs lakkautusta kannattava ehdokas mainitsi, että koulun kohtalosta olisi sovittu liikuntahalliin liittyvissä keskusteluissa, Ahonen avaa käymiään keskusteluja.
Vaikka ehdokkaiden tapaaminen on vaatinut aikaa ja vaivaa, on se ollut myös palkitsevaa. ¬- Selvitystyö on ollut mukavaa, sillä Lieksassa on kirjava joukko ehdokkaita, joiden kanssa olen saanut käydä upeita keskusteluja. Katse on avartunut ja on käynyt selväksi, että kunnassa riittää töitä osaaville valtuutetuille, jos pian kirveellekin.
Vastaukset Facebookiin
Ahonen kertoo, että keskusteluissa on noussut esille myös uusia ideoita ja mielenkiintoisia ajatuksia kyläkoulujen tulevaisuuteen liittyen.
- Esimerkiksi eräs ehdokkaista pohti mahdollisuutta siirtää Vuoniskylien koulu Vuonislahteen, jos se olisi kiinteistöjen kunnon kannalta viisasta. Kokoomuksen ryhmässä on myös pohdittu kylien elinvoimaisuuden tukemista niin, että edesautettaisiin lapsiperheiden mahdollisuuksia asettua asumaan nykyisten kyläkoulujen läheisyyteen esimerkiksi tontituksen avulla. Nämä ovat mielenkiintoisia ja harkinnan arvoisia ajatuksia, jotka osoittavat, ettei kysymys ole ehdokkaille yhdentekevä, Ahonen toteaa.
Kuluvan viikon aikana Ahonen pyrkii vielä tapaamaan mahdollisimman monta ehdokasta. Ensi viikolla hänellä on ajatuksena kirjata tulokset Faceookiin perustetulle Lieksan kyläkoulut ja kunnallisvaalit 2017 -sivulle.
- Sieltä asiasta kiinnostunut äänestäjä voi tarkastaa, mitä oma ehdokas kyläkoulujen tulevaisuudesta ajattelee, Ahonen vinkkaa.
"Kunnassa riittää töitä osaaville valtuutetuille, jos pian kirveellekin."